Suomen kalliotaide ja kansanrunous

Suomen kalliomaalausten löytöhistoria on juuri täyttänyt 100 vuotta. Ensimmäisen punamullalla maalatun kuvan löysi säveltäjä Jean Sibelius v. 1911 Etelä-Suomesta Hvitträsk nimisen pienen järven rantakalliosta. Sibelius teki löydöstään puhelinilmoituksen Muinaistieteelliselle toimikunnalle, jossa se kirjattiin ylös. Kesti kuitenkin aina vuoteen 1917 saakka ennenkuin arkeologit tulivat paikan päälle tarkistamaan löydön..

Sibeliuksen löydön jälkeen seuraava maalaus löytyi 1963. Tietoisuus mahdollisista maalauksista levisi ja maalauksia alettiin havainnoida tasaiseen tahtiin. Nyt kalliomaalauspaikkoja lasketaan olevan n. 120 klp:tta. Kalliotaiteen professorin Pekka Kivikkään tutkimusten perusteella maalauspaikkoja oli löydetty vuoteen 1993 mennessä 61 kappaletta. Tämän perusteella voidaan olettaa, että tuntemattomat maalauspaikat odottavat löytäjäänsä.

Suomen kalliotaide on maalattu punaisella värillä. Rautapitoinen malmi muuttuu ruostuessaan punaiseksi ja sitä on löydettävissä sopivasta maaperästä. Sekoittamalla väriä nesteeseen veteen, rasvaan, vereen tai vastaavaan saadaan maali, jolla maalaukset on tehty.

Suomesta ei ole löytynyt ainoatakaan kalliopiirrosta, vaikka Venäjän Karjalasta niitä on löydetty Äänisen itärannan kallioista, Belomorskin kaupungin läheltä sekä Kuolan niemimaalta Umban vesireitin varrelta.

Vastaavasti Ruotsista on löydetty kalliomaalauksia, mutta myös kalliopiirroksia, vaikka piirrokset ovatkin huomattavasti nuorempia pronssikauden aikaisia.

Kuitenkin voidaan yleisesti havainnoida, että kuvamaailma kertoo metsästyskulttuurin aikakaudesta Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueella. Jääkausi loppui n. 10,000 vuotta sitten ja ihmiset seurasivat sulavan jään reunaa metsästäen ja kalastaen. Fennoskandia asutettiin sekä Norjan rannikkoa pitkin pohjoiseen että etelästä käsin jään reunaa seuraten. Vanhimmat arkeologiset löydöt ovatkin Varangin vuonon alueelta n. 8000 vuotta sitten.

Maalausten kuvissa esiintyy eläimiä, hirviä, peuroja, joutsenia, käärmeitä, joskus karhukin on kuvattu. Ihmiset on kuvatttu tikku-ukon kaltaisina, muutamissa kuvissa voidaan erottaa myös nainen. Joskus maalari on merkinnyt työnsä kämmenkuvalla.

Jokainen aikakausi tulkitsee kuvia oman viitekehyksensä kautta. Tästä syystä kuvien tulkinta on vaikeaa. Vanhojen teksien tulkinta on helpompaa, koska tulkinta on kapeampaa, vaikka tekstienkin tulkinnoista ollaan usein eri mieltä.

Roomalainen historioitsija Gaius Cornelius Tacitus kuva teoksessaan Germania 98 A.D viimeisessä kappaleessa pohjoisessa asuvia kansoja kuten virolaisia (Aestii), sarmatialaisia (Sarmatii), Fenni-nimistä villiä kansaa ja Germania-teoksen viimeisessä lauseessa on kuvaus ” Hellusios ja Oxionas” nimisistä kansoista, joilla on ihmisen pää, mutta eläimen jalat. Viimeksimainittuja Tacitus pitää mielikuvituksena eikä hänellä ei ole siitä mielipidettä.

Tacitus ei käynyt koskaan pohjoisessa, kaikki hänen tietonsa tältäosin olivat muiden kertomaa. Oliko kyseessä kalliomaalausten tai -piirrosten eläinpäiset kuvat ja kertomukset shamaaneista?

Fennoskandian kalliotaiteella oli Tacituksen aikoihin ikää jo n. 5000 vuotta. Hänen tietonsa Pohjolan oloista olivat pirstaleisia ja hän pitikin Hellusios ja Oxiones olioiden kuvauksia kansatarinoina. Kuitenkin Hellusios tarkoittaa hirvieläintä ja Oxiones tarkoittaa härkäeläintä.

Sirkumpolaarisella alueilla eläneillä/elävillä heimoilla oli kullakin omat totemieläimensä eli eläimet, joita he pitivät heidän esi-isiään. Jokainen yksilö tiesi mistä oli tullut ja mihin toteemiin kuului. Tämä saattoi heijastua myös kalliotaiteeseen. On mahdollista, että kivikaudella on ollut karhu, hirvi, peura, joutsen, valas jne. klaanit. Kalliomaalauksissa esiintyvä venekuvio on melkein aina hirvenpääkoristeinen. Kertooko tämä hirviklaanin matkoista?

Elias Lönnrotin kokoama Kalevala kertoo ihmisen ja luonnon välisestä kommunikaatiosta eli keskusteluyhteydestä. Kalevalan runossa 15 ”Lemminkäisen kuolema” on kaikuja Lemminkäisen voimantuojaeläimestä, joka on valas. Lemminkäinen oli mennyt Tuonelan joella ja surmannut Tuonelan joen joutsenen. Rangaistus oli joen pohja, jonne Lemmäinen paiskattiin kuolleena. Lemminkäisen äiti löysi lopulta poikansa, mutta kursiessaan kokoon luita, lihoja ja jänteitä paikalle saapui korppi, joka totesi:

---

”On siltä siika silmät syönyt

Hauki hartiat halaisnut

Sie miestä merehen päästä

Työnnä Tuonelan jokehen

Jospa tuo turskaksi tulisi valahaksi vahvistuisi”

---

Ts. Lemminkäinen palaisi takaisin omaa totemiinsa syntyäkseen uudelleen. Vastaavalla tavalla karhu metsästyksen jälkeen palautetaan taivaalla syntyäkseen uudelleen.

Kansanrunoudestamme on löydettävissä muitakin viittauksia kivikauden aikaan.

Europaeus, D. E. D. Kirjoitti muistiin Akonlahdella 1845 runon, jossa Väinämöinen ”kirjaeli kivehen”

---

Kirjutti kivehen kirjan,

Veti viivan kalliohon

Peukalolla päättömällä,

15 Sormella nimettömällä:

Katkesi kivi 2:xi,

P[aasi] 3 palax[i].

Siellä kyy olutta juopi,

Mato vierrettä vetävi

---

Suomen kalliomaalaukset

Suomen kalliomaalaukset sijoittuvat järvi-Suomen alueelle suurten vesireittien varsille. Pohjoisin maalauskallio on löydetty Suomussalmen Hossan nykyään pienen järven pystysuorasta kalliosta.

Jääkauden jälkeen Fennoskandian maisemat olivat kokonaan toisenlaiset. Oheinen kartta kuvaa tilannetta n. 8500 eKr, jolloin vielä Köli vuoriston alueella oli mannerjäätikköä, mutta Norjan rannikko oli vapaa jäästä samoinkuin reitit etelästä nykyisen Vienanmeren alueelle.